tiistai 22. tammikuuta 2013

Perfect Home



Forside_katalog_2013-1
Hupsista keikkaa.. On tässä taas vierähtäny muutama päivä ihan huomaamatta enkä ole edes tänne saanut mitään kirjoitettua. Päivät vaan vierivät eteenpäin mitään sen kummempia ohjelmia. Kotitöitä riittää joka päivälle ja sitten kun vielä on neulomiseen hurahtanut niin aika kuluu joutuin... Skappel neuleesta sain jonkinasteen innostuksen neulomiseen joten työnalla on nuorimmmaiselle neitokaiselle villasukat.

En kuitenkaan ajatellut neulomisesta kirjoittaa tässä postauksessa kuten otsikostakin voi päätellä. Välillä täytyy jostain muustakin postata ettei ihan täysin mene käsityö painotteiseksi. :) Jotenkin vaan tuo sisustaminen on joulun jälkeen jäänyt hiukan taka-alalle. Enemmänkin tässä yrittää karsia turhaa tavaraa pois joulun jäljiltä... No sitten kun kevät koittaa niin luulenpa vaan että jotain uutta voisi sisustusmaailmassa tapahtua. Pari projektiakin odottaisi aloittajaa...:)

Osa teistä on saattanut kuullakkin tällaisita Perfect Home -sisustuskutsuista. Itse tutustuin ensimmäisen kerran näihin viime syksynä kun toimin itse emäntänä kutsuilla. Tykkään järjestää tällaisia iltoja koska se on myös hyvä syy kutsua ihania naisia kylään ja viettää rentouttavaa naisteniltaa kera hyvien ystävien ja herkkujen!
Mun kokemus Perfect Home:sta oli enemmän positiivinen kuin negatiivinen. Tuotteet olivat mielestäni ihan laadukkaan oloisia mutta hinta ehkä oli turhan korkea monessa tuotteessa. Siis tällaiselle tavalliselle pulliaiselle jolle ei niinkään design ole tärkeää vaan se miltä tuote näyttää ja että on minulle mieluinen ja että tuote sopii sisustukeen/tyyliini. No emännän etuna sain pari tuotetta puoleen hintaan sekä yhden emännän lahjan (ilmaiseksi). Mielestäni nuo emännän edut olivat yllättävän hyvät eli siitä plussaa Perfect Home:lle!! Minä ihastuin kuvastossa olleeseen puiseen hevoseen joten se tuli meille sekä kynttilä"lyhty" ja sitten joulukuuseen tuollaiset lasiprisma koristeet. (Taisivat vilahtaa yhdessä kuvassa joulun aikaan).



Tuo kynttilä"lyhty" on mulla se pienempi versio. (en raaskinut tilata sitä isompaa). Lyhdystä saa pois pohjaosan joten pohjaosaa voisi käyttää keväällä vaikka rairuohon istutusastiana. :)

Selasin uutta kuvastoa läpi ja sieltä jäi muutama tuote mitä voisin ottaa mielelläni vastaan.. :) Taisivat nämä kolme tuotetta olla jo edellisessä kuvastossa.. New york -sarjan kattolamppu olisi aivan ihana tuohon meidän ruokailutilaan. Aika hintava vain. Mutta nyt vielä 27pv asti saisi puoleen hintaan kun ostaisi yhden vapaavalintaisen tuotteen normaalihintaan! (Tämä tarjous on myyjä kohtainen. Laita kommenttia jos haluat myyjän tiedot. Myyjä/Heini Asuu Porvoossa) Vielä olisi viisi päiväää aikaa hyödyntää tarjous! Saman sarjan pöytävalaisin olis myös aivan unelma tuohon meidän pianon päälle soittovaloksi! Ihastuin myös kuvastossa olleeseen kahviasitastoon. Oli todella kivan oloinen sarja! Ja tässä yllätyin kuinka edullinenkin se olisi. esim. 4 kahvikuppia ja lautasta yht. 34.00€. Tämä sarja voisi olla seuraava kahviastiasto jos tulen sille päälle että se tarvitsee päivitystä.




4 kommenttia:

  1. Kiitos Jenni mukavasta palautteesta. Mainitsen vielä, että nuo tarjoukset,esim tuosta lampusta,ovat vain minun antamiani,eli juuri tämä tarjous on lunastettavissa vain minulta :) mutta yhteystiedot saat kyllä antaa jos joku innostuu :)

    Heini

    VastaaPoista
  2. Ok. Kiitos tiedosta Heini! :) En yhtään ajatellut että tarjous on myyjä kohtainen. Eli jos jotain lamppu kiinnostaa, laittakaa kommenttia niin annan Heinin (myyjän) yhteistiedot. (Porvoo)

    VastaaPoista
  3. Ihastuin tapaasi ottaa kuvia! Siispä klikkaamaan lukijaksi:)
    Blogissani on sisustustarra-arvonta - tervetuloa osallistumaan<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään paljon valokuvata erilaisia asioita ja siitäpä tämä blogikin sai alkusysäyksen. Ja kiva saada uusi lukija joukkoon. Taidanpa klikata sinutkin omadm blogi-luetteloon ja osallistua samalla arvontaasi. Ehkä otan ideasta vaariin jos muistan niin laitan vastaavan pystyyn minun blogini vuosipäivänä... :)

      Poista