torstai 19. syyskuuta 2013

Isoa apilaa

Otetaanpa kirjoitus ihan uusiksi. Eilen illalla yritin kahden kaverin (2v ja 6kk) kanssa kirjoittaa tähän jotakin mutta eihän siitä nyt tullut ihan mitään. Kaksi vuotias ärsytti äitiä minkä kerkesi. Keksi kaikki mahdolliset mitä voisi pikkuveljelle tehdä jotta se alkaisi itkemään. Yritäppä nyt siinä sitten jotain saada kirjoituettua kun ajatuksetkaan eivät pysy paikoillaan. Yksi kolmas osa huomiosta kun oli vain tässä. Nyt paremmalla tuloksella yritetään. 6 kuukautinen nukkumassa ja 2 vuotias "vain" vieressä. Tai siis oli nukkumassa taisi juuri herätä mutta kun nopea olen niin kerkeän jotain raapustaakin... :) Perussettiä!!!

 
 
 
Kangaskarkeloista kotiutui tällainen ihanan iso apila ihanuus. Oli esikoisen itsensä valkkaama kangas mistä halusi oman paitansa. No kun vielä kangas sattui olemaan äidinkin mieleen niin sehän vain passas. :) Paidan kaavan otin uusimmasta ottobre lehdestä 4/13. Täysin muuntelematta oli kokokin juuri passeli. Ja paitakin hyvin istuva ja kaponen mistä minä tykkään. Minusta vaan tytöillä saa olla istuvampi malli paidoissa kuin pojilla ja yleensähän nuo paitojen kaavat on niitä perus suoria malleja josta olen sitten ottanu koon pienemmän kaavan ja pidentänyt helmaa ja hihoja. Jotta saan kapeamman ja istuvamman paidan. Mutta tässä mallissa kaava oli oikean kokoinen ilman muuntelua!

Näin jossain blogissa nuita ihania pitsivetoketjuja ja olihan minunkin niitä pakko tilata muutama jemmaan. Laitoin vale vetoketjun tuohon etu raglasaumaan. Siis se on vaan sauman päälle ommeltu eli ei aukeava. Resorin värinä paidassa on pinkki. Sekin tytön itsensä valitsema. Onpas minun neidillä värisilmää. Sopivat yhteen kuin nappi silmään! Paidasta tuli heti tytön lemppari. On aina päällä kun puhtaana löytyy!

Nyt tähän rouvaan iski oikein tosissaan ompeluvimma. Yhdet leggarit ja paita ovat myös valmistuneet tässä välissä ja pikkumiehelle takki myös isännän vanhoista farkuista. Ja muutama vaate tulossa... Ja ajattelin tässä joku päivä kokeilla ommella lapasia neitosille. Näyttivät niin simppeleiltä ja helpoilta tehdä ja varmasti ovat kivat päällä! Niin se vaan syksy tuli kun lapasia kohta alkaa tarviimaan aamusella.
 Ihanat pimeät illan ja raikkaat aamut!
 Kaunista syksyä kaikille!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti